sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Ulkolaudoitusta

Sain onnekseni Maaritilta lainaan listaleikkurit, joilla pätkiä bambutablettia osiin. Tämä työ olisi muuten ollut hyvin vaivalloista ottaen huomioon katon harjanteet. Tästä jo näkee hyvin miten materiaali vaikuttaa koko talon ulkonäköön. Listan kappaleet ovat toistaiseksi teipattuina talteen, koska ulkomaali odottaa vielä löytymistään ja harjanteiden alapuoliset laudat pitää maalata ennen paikalleen liimaamista.


(Ja juu tuohon ikkunan alle tulee vielä täytepala.)


Molemmat päädyt ovat nyt saksittuina ja etuseinän urakka alkaa seuraavaksi. Hieman huolestuttaa materiaalin riittävyys, mutta onneksi ei tarvitse montaakaan täyspitkää "lautaa". Viimeisen kuva lisään sen takia, että siitä näkee kuinka mitoitan laudat. Paperista taitellun mallin avulla ei tarvitse koko aikaa sovitella osia paikoilleen ja saa katsottua mistä alkaa lautoja latomaan.

En tiedä laudottaisinko katon alapuolet vai vaan maalaan uudelleen. Ikkunan puitteet tulevat kyllä maalatuksi ennen ulkolaudoituksen lisäämistä ja lautojen jälkeen katson tarvitseeko ikkunoihin mihin kohtiin lisätä uusia listoja peittämään mitään rakoja tms. Ainakin alkovi-ikkunaa pitää viritellä.

1 kommentti:

  1. Talo kyllä kokee hurjan muutoksen =) Hyvä idea tuo sabluuna jonka avulla leikkaat listat!!

    VastaaPoista