sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kevättä kerhomineissä

Kerhossa on ollut paljon puutarhaan liittyvää intoa kevään ja kesän aikana. Vaikka olemme kaikki reippaasti joka kerhossa saaneet aikalailla valmista tuotosta, niin itse olen jälkikäteen jatkanut hiomista kotosalla. Nyt esittelen yhteiskuvassa maalis-, huhti- ja kesäkuun tuotokseni.


Maaliskuussa teimme ämpäreitä, kastelukannuja ja keväisiä kukkia jokainen valinnan mukaan. Itse tein harmaan kastelukannun aihion sekä ämpärin, jotka viimeistelin kotona. Pyörittelin myös eri värisiä tulppaaneita.


Koska harmaasta kannusta tuli aika iso, niin tein kotona lilan kannu ja myöhemmin Käsityö-ja taitopäivässä tein pienintä vihreää kannua, jonka viimeistelin kotona.

Hutikuussa aiheena oli lapiot ja kottikärryt. Molemmat sain valmiiksi kerhossa, mutta alkuperäisen punaisen värin sijaan maalasin tuotokset kotona vihreiksi.


Tämän kuun alussa aiheena oli "tikusta asiaa". Tarkoituksena oli hieman puuaskarrella penkkejä sekä istutuspöytiä valinnan mukaan. Muut päätyivät pääsääntöisesti pöytiin, mutta minä tein puutarhapenkin, jonka maalaaminen tapahtui sitten kotioloissa.


Miulla ei koskaan ole ollut tarkoituksena rakentaa mitään minipuutarhaa, mutta kohtahan tässä täytyy joku boxi suunnitella tätä menoa :D

Niin ja jos mietitte mihin toukokuu katosi, niin silloin mineiltiin punontatöitä ja sain kyllä pienen korin aikaiseksi sielläkin :D Lisää kerhoista pääsette lukemaan kerhon bloggerissa sekä facebookissa.



lauantai 18. kesäkuuta 2016

Katsotaanpa tarkemmin

Otetaanpa pieni lähempi tarkastelu minun kahteen esillelaittooni huhtikuussa olleeseen Käsityö-ja taitopäivään. Toin esille pienen lasiovisen boxin, johon olin sisustanut ompeluhuoneen kaikenlaisista omistamistani mineistä.


Boxin itsensä olen tapetoinut ja laudoittanut jo aikaa sitten, mutta se on odottanut täydellistä täytettä. Olen aivan ihastunut tuohon tapettiin, joka on ihan tavallista skräppipaperia. Tähän boxiin se päätyi, koska valitettavasti miulla ei ole sitä enempää. Boxi on näyttelypäivän jälkeen saanut olla tässä muodossa esillä kotonani kirjahyllyssä, mutta varmasti elää vielä monta kertaa.

Seinähyllykkö on Lissun tekemä, lankakori, kenkälaatikko, laatikko hyllyysä ja kehys ovat Marcellen minien ja pöytä sekä ompelukone ostettuja valmisminejä. Kehyksissä virkattu liina muistaakseni Tippaliisan.

Keltainen matto on omia ensimmäisiä virkkauskokeilujani, kankaat pakoissa ja rullissa tein tätä teemaa varten ja tuolin sain valmiiksi myöskin Käsityö-ja taitopäivää varten. Tuolin sain vuosia sitten ystävältäni ja se oli joulukoriste. Materiaali on painavaa massaa ja alle laitan tuolin alkuperäisenä. Tässä välissä se oli maalattu tummalla ruskeallakin, mutta se ei koskaan näyttänyt sopivalta.


Taitopäivään toin myös lyhtyyn tehdyn puutalon kuistin, jonka myöskin sisustin kaikenlaisilla omistamillani mineillä. Tämä projekti elää ja muokkautuu usein ja viime vuonna lyhty kävikin paikallisissa tapahtumissa esiintymässä muutamaan otteeseen, jotta ihmiset näkisivät, ettei harrastuksen aloittamiseen aina tarvita isoa nukkekotia. Kuistiin minulla on ihan oma visioni, mutta aika näyttää tuleeko siitä valmista :)


Sohvan olen saanut Sirpalta, etualan kukka-asetelman joko Annelta tai Maaritilta :D Tyynyt Lissulta, virkatun peiton Tarjalta (muistaakseni) ja hortenssiat ovat Riitan käsialaa. Pieni taimilaatikko pöydällä on Annelta. Pöytä ja kukkatolppa valmistavaraa ruukkujen ja kastelukannun kanssa. Itse olen virkannut maton, tehnyt pöntöt ja lokeron seinällä sekä joulukaktuksen.

Tämmöinen pieni katselmus menneeseen :)